Teemu Kunto on hiljattain helsinkiläistynyt Suomen tunnetuin minimalisti sekä kolmen lapsen viikonloppuisä. Hän on kirjoittanut muun muassa Minimalismi-blogia sekä julkaissut samannimisen kirjan vuonna 2021. Haastattelimme Teemua minimalismin ja ekologisuuden monista yhtymäkohdista.
Mikä sinut on saanut kiinnostumaan minimalismista?
Törmäsin tämän kaltaiseen ajatteluun ensimmäisen kerran parikymmentä vuotta sitten Fight Club -elokuvan siivittämänä. Elokuvassa Tyler Durden julistaa, että “me teemme töitä saadaksemme rahaa, jotta voimme ostaa asioita, joilla tekisimme vaikutuksen ihmisiin, joista emme edes pidä”. Sieltä löytyi ensimmäinen radikaali ajatus siitä, että toisinkin voisi elää. Sitten noin 10-15 vuotta sitten minimalismin käsite alkoi vilistä amerikkalaisissa blogeissa ja tutustuin siihen. Sieltä asti se on ollut aina välillä mielessä. Siihen aikaan elin kiireistä kolmilapsisen ruuhkavuosiperheen arkea ja tuntui, että joka paikka pursuaa tavaraa eikä energiaa ollut koko ajan siivoamiseen ja järjestelyyn. Silloin oikeastaan kristallisoitui ajatus, että olisi helpompaa, jos olisi todella vain välttämättömät tavarat. Vuonna 2017 olin tilanteessa, että olosuhteet olivat otolliset minimalismiin heittäytymiselle. Silloiset työt, vuokrasopimus ja avioliitto olivat loppuneet, joten päätin sitoutua elämään minimalistisesti. Aloin kirjoittaa blogia aiheesta, jotta asia olisi julkinen, enkä pystyisi luistamaan siitä. Ekologinen puoli on oikeastaan tullut vasta myöhemmin yhä enemmän esiin, oma minimalismini ei kuitenkaan kummunnut esimerkiksi ilmastoahdistuksesta.
Mitä minimalismi on ja kuinka sitä voi toteuttaa?
Minulle minimalismi tarkoittaa kaiken sellaisen kulutuksen karsimista elämästä, joka ei ole välttämätöntä tai tuo valtavasti iloa minulle. Päämääräni ei ole asketismi tai se, että omistaisin mahdollisimman vähän tavaroita. Tavoittelen enemmänkin sellaista “sujuvalismia”, että arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Esimerkiksi sopiva määrä vaatteita on sellainen, ettei kaikki ole koko ajan pesussa tai pyykkikorissa. Astioitakin minulla on enemmän kuin itse tarvitsisin, sillä lapset ovat luonani viikonloppuja. Toisaalta moni ikäiseni mies omistaa varmasti enemmän työkaluja kuin minä tavaroita ylipäänsä. Ajattelen, että oma lähtötilanteeni minimalismiin oli suhteellisen helppo, sillä eron jälkeen minulla ei ollut valtavasti tavaraa tai perintöastiastoja vaivoinani. Päätin kuitenkin luopua kaikesta turhasta ja olla hankkimatta uutta tavaraa. Monelle tuntuu olevan vaikeaa päättää mistä luopua ja mitä säästää. Usein valokuva voi riittää muistoksi jostain tunnearvoltaan tärkeästä tavarasta. Muiden minimalistiksi pyrkivien kanssa keskusteltuani, myös tavaroista eroon pääseminen vaikuttaa olevan hankalaa. Itse myin Facebook-kirpputoreilla turhat tavarani melko edullisesti ja sain suuren osan myytyä. Tärkeintä on tietysti yrittää hillitä tavaravirtaa kotiin. Siinä vaaditaan vähän ajattelun muutosta, kun esimerkiksi messuilla tarjotaan kaikenlaista ilmaista tavaraa. Täytyy ehkä itse hoksata, että todennäköisesti en niitä ilmaisia tavaroita tarvitse. Heikko kohtani minimalistinakin on uusin elektroniikka, mutta harkitsen kyllä senkin hankintaa aina tarkasti.
Päämääräni ei ole asketismi tai se, että omistaisin mahdollisimman vähän tavaroita. Tavoittelen enemmänkin sellaista “sujuvalismia”, että arki olisi mahdollisimman sujuvaa.
Miten kestävyysajattelu on tullut mukaan elämäntyyliisi?
Meidänhän tulisi laskea hillijalanjälkeämme noin 90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Ajattelen, että tähän tavoitteeseen ei päästä ainoastaan kiertotalouden avulla, vaan meiltä vaaditaan myös uudenlaista niukkuuteen tottumista ja sen hyväksymistä, että kulutus ja talous eivät voi vaan loputtomasti kasvaa. Näen, että minimalismi ja kulutuksen vähentäminen ovat tietyllä tavalla välttämättömiä asioita, joita me kaikki joudumme opettelemaan tulevina vuosikymmeninä. Omassa arjessani pyrin siihen, etten osta uutta tavaraa ja vaatteita ostan ainoastaan rikki menneiden tilalle. Hankinnoissa pyrin suosimaan kestäviä, laadukkaita ja eettistä tarkastelua kestäviä tuotteita. Viimeksi ostin esimerkiksi Pure Waste merkin kierrätystekstiileistä valmistetun hupparin. Tiettyä haastetta tuo se, että monet vaatteet eivät tunnu kestävän kovinkaan kauan. Olen joutunut esimerkiksi ostamaan kerran vuodessa farkut, sillä ne kuluvat aina puhki haaroista. Sama tapahtuu hinnasta tai merkistä riippumatta, ja tuntuu hölmöltä laittaa ne pois, kun suurin osa farkuista on ehjää. Yritän etsiä tähän jotain kestävämpää tuotetta tai korjausvaihtoehtoa. Osittain tiedostavien teini-ikäisten lasteni inspiroimana olen myös luopunut lihansyönnistä, ympäristösyistä. Helsingissä on valtavan hyvät kasvisruokavaihtoehdot lähes kaikkialla. Rakastan edelleen juustoa ja siitä luopuminen voi olla vaikeaa, mutta ehkä siihenkin pisteeseen joskus päästään. Teen myös töitä kiertotalouden parissa Kiertonet-sivustolla, jossa julkinen sektori voi myydä tarpeetonta omaisuuttaan eteenpäin. Ympäristöystävällisyys näkyy siis elämässäni yhä suuremmin.