top of page

Satu: “Luontoyhteys ja empatia elollista kohtaan ovat tärkeintä, mitä voimme lapsille opettaa.”


Haastattelimme helsinkiläistä Satu Tania, joka pitää @satujauusioperhe nimistä Instagram-tiliä. Hän jakaa inspiroivia ajatuksia liittyen muun muassa kulutuksen vähentämiseen, tavaroiden korjaamiseen ja vanhemmuuteen ekokriisin aikana.




Miten kiinnostuit kestävästä elämäntyylistä ja otit sen osaksi arkeasi?


Se on varmasti ollut pitkä prosessi, joka alkoi yläasteikäisenä. Silloin aloin miettiä omia arvojani esimerkiksi eläinten oikeuksiin liittyen, vähän vanhempien kavereiden vaikutuksesta. Koulussa käsiteltiin myös kierrätystä ja yritin tuoda näitä oppeja kotiinkin. Minulla on ollut lapsesta saakka halu toimia oikein ja kunnioittaa luontoa. Lapsuuden metsäretket ja marjojen kerääminen vahvistivat luontoyhteyttä. Kotona näkyi myös tietynlainen säästäväisyys ja asioita esimerkiksi korjattiin paljon. Lapsena tuntui siltä, että isä osasi korjata kaiken. Vähitellen opin ympäristöasioista lisää ja aloin esimerkiksi ostamaan lähes kaiken käytettynä.


Miten pyrit kasvattamaan lapsia kestävämpään elämäntapaan?


Meillä on uusperhe, johon kuuluu eri ikäisiä lapsia. Keskustelemme kotona paljon ilmastoasioista positiivisen kautta, vaikka tietysti negatiiviset asiat ja esimerkiksi pelko tulevaisuudesta tulee väkisinkin koulusta ja mediasta. Yritämme kuitenkin korostaa lapsille heidän omaa toimijuutta ja sitä, että he voivat myös itse aktiivisesti tehdä asioita tulevaisuuden hyväksi, jolloin tulee vähän parempi olo. Myös luontoyhteyden vahvistaminen on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, sillä silloin ymmärtää syvällisemmin, miksi luontoa kannattaa puolustaa. Kotonamme tietysti myös kierrätetään ja vaatteet hankitaan useammin käytettyinä kuin uusina. Olemme perustelleet lapsille, miksi teemme asioita kotona tietyllä tavalla, ja pääsääntöisesti he pitävät perusteluja hyvinä.


Repun korjausta

Mikä sinua motivoi ekologisiin valintoihin?


En halua kuluttaa omalta pieneltä osaltani valtavasti luonnonvaroja ja katalysoida ilmastokriisiä. Tahdon elää arvojeni mukaisesti ja antaa muutoksen parempaan tapahtua oman arjen kautta ja vaikuttaa myös ihmisiin ympärilläni. Teot myös lisäävät aktiivista toivoa tulevan suhteen, sillä voin kokea olevani edesauttamassa muutosta. Myöskin tieto ilmastotoimien kiireellisyydestä motivoi toimimaan. Tämä elämäntapa tuntuu muutenkin hyvältä, ja haluan osaltani olla normalisoimassa vaatimattomampaa, mutta antoisaa elämäntapaa. Monet ekologiset valinnat myös tukevat terveyttä: esimerkiksi pyöräily ja kasvisruoka tuovat lisää hyvinvointia. Olen myös saanut paljon mielenrauhaa, kun olen pohtinut tarvitsemisen ja haluamisen eroa, sekä onnistunut irtautumaan turhan materian perässä kulkemisesta ja sen haikailusta.



Miten kiertotalous näkyy perheenne arjessa?


Monella tavalla, esimerkiksi:


♻ Fanaattista kierrättämistä ja lajittelua


♻ Vaatteet ja muut hankinnat tehdään käytettynä ja vasta vakavan tarveharkinnan jälkeen


♻ Korjaaminen ja korjauttaminen, uusien korjaamistaitojen opetteleminen, lenkkarikorjaamo, suutari


♻ Kestotuotteet (meillä ei ole ollut esim. talouspaperia vuosiin)


♻ Elektroniikka, vaatteet ym. käytetään loppuun. Silti joskus tulee huteja, ja silloin hyvä tavara kannattaa laittaa mieluummin kiertoon ja toisten käyttöön, kuin varastoon lojumaan


♻ Jos joskus tarvitaan esimerkiksi henkilöautoa, sen voi vuokrata


♻ Ylipäätään kuluttamisen minimoiminen. Vähemmällä pärjää elämänlaadun siitä kärsimättä 💚




bottom of page