Milloin kiinnostuit ensimmäisen kerran kiertotaloudesta ja kestävästä elämäntavasta?
Ilja: Juttu meni niin, että olen tykännyt liikkua pyörällä. Olen ajanut paljon kaupungissa, minä pidän ylipäätään kaupungista ja fyysisestä liikkumisesta. Oli hankalaa ja epäkäytännöllistä raahata pyörää mukanaan. Minun työni oli vielä sellainen, että työskentelin arkkitehtuurin kuvaajana, ja minun piti matkustaa pitkin kaupunkia koko ajan. Näin ulkomailla, miten hyvin polkupyörien jakaminen oli onnistunut. Sellaista ei ollut lainkaan siihen aikaan Venäjällä. Sitten menin armeijaan, ja aikaa pohtimiseen oli paljon. Mietin ja pohdin, miten sen voisi toteuttaa Venäjällä ottaen huomioon, miten kaikki on kallista meillä eikä ole selvää, miten sen voisi järjestää täällä. Sitten sain idean. Olen aina pitänyt ajatuksesta, että resursseja voidaan käyttää taloudellisemmin ja loogisemmin, kun esineitä käytetään useissa tehtävissä. Sitten päätin järjestää polkupyörien vuokrauksen tähän ajatukseen perustuen. Sovin kahviloiden, kauppojen, ravintoloiden ja muiden laitosten kanssa, että ne jakavat pyörän avaimet rekisteröityneille käyttäjillemme. Näin loin ensimmäisen jakamisjärjestelmän Pietariin. Se oli vuonna 2013. Ymmärsin, että jakaminen on paljon parempi järjestelmä, jonka ansiosta kalliita hankintoja ei tarvitse tehdä.
Miten polkusi aktivistina alkoi?
Ilja: Aluksi olin yksi hankkeisiin osallistuvista, myöhemmin aloin tehdä vain aktivistijuttuja. Ensimmäinen hanke, jota aloimme hoitaa Velosipedizatsija Peterburga- ja Veloobštšestvo-liikkeiden aktivistien kanssa, oli pyöräilijöiden ja kävelijöiden voittoa tavoittelematon järjestö. Osallistuin keskusteluihin, sitten menin järjestön neuvostoon. Nyt taistelemme sen puolesta, että tästä järjestöstä tulisi täysivaltainen toimija kaupungin liikenneinfrastruktuurin alalla. Me rakensimme järjestön rakenteen ja loimme mahdollisuuden varainkeruuseen. Aikaisemmin polkupyöräjärjestöjen vaikeus oli nimenomaan rahoituksessa. Ihmiset keräsivät rahat, mutta sitten heidän piti mennä töihin ja he lopettivat rahan keräämisen. Sen vuoksi työ on siirtynyt vähitellen taka-alalle, ja tehtävänämme on ollut tehdä toiminnasta jatkuvampaa.
Toinen projekti oli sellainen, jossa osallistuin yhteistyöhön erilaisten aktivistien kanssa. Projektin nimi oli Na parkovke park. Se oli minun ideani, mutta en olisi toteuttanut sitä ilman tiimiä. Olga Mniško ja Zeljonyi Peterburg -säätiön tyypit osallistuivat työhön erittäin aktiivisesti. Ymmärsin, että mikä tahansa kulkuväline voi olla pysäköitynä jalkakäytävän viereen eikä rajoituksia ole. Peräkärry on myös kulkuväline, ja siinä voi olla mitä tahansa, esimerkiksi pensaita tai kukkia. Ja me mietimme. Miksi emme istuttaisi peräkärryyn jotain, laittaisi penkkejä ja pysäköisi sitä. Samalla vähentäisimme haittaa ja lisäisimme hyötyä. Ensimmäinen peräkärry tuotiin Tškalovskajalle. Ensin teimme kaiken omilla rahoillamme, mutta sitten löysimme sponsoreita, jotka ovat kattaneet kaikki kulut. Ensimmäisen peräkärryn jälkeen on ilmestynyt vielä neljä lisää. Seuraavat tehtiin tilauksesta. Me vain hallinnoimme toteutusprosessia. Minulla on vielä yksi projekti, Zarosli. Kyseessä on hoitamaton ranta Pienen Nevan rannalla Vasilinsaarella. Hankkeessa työskentelee iso ryhmä aktivisteja, minä olen vain yksi heistä. Tehtäväni oli laittaa hanke alulle, sillä koko prosessi tapahtui kaupunkihankkeiden kilpailutuksen kautta.
Mistä motivoidut henkilökohtaisesti?
Ilja: Olen ymmärtänyt, että en ole niin kiinnostunut ekologiasta ja kestävästä kehityksestä, sillä niin monet toimivat sen parissa. Olen aina halunnut olla mukana siellä, missä olen kaikkein tarpeellisin. Huomaan merkitykseni alullepanijana, eikä minusta ole kamalaa olla mukana projekteissa, jotka ovat hyvin epämääräisiä. Minä myös pidän siitä, että voin vaikuttaa jollain tavalla fyysisiin kohteisiin. On paljon vaikeampaa työskennellä teoreettisten materiaalien kanssa. Siksi pidän näkyvistä tuloksista. Pidän siitä, että voin nähdä, miten fyysinen todellisuus muokkautuu. Siksi olen mukana kiinteistöhankkeissa. Näen, miten ensin oli tiili, josta tuli talo, ja talo tulee olemaan kauan sellaisenaan, kunnes se sitten sortuu ja muuttuu joksikin muuksi.
Mikä auttaa sinua edistämään ideoita ja hankkeita?
Ilja: Silloin kun tehtävää on vaikeaa selittää järjellä, minua auttaa suuresti ajatus, että en ole yksin. Jossain on joku toinen, joka tekee samaa. Minun panokseni auttaa heitä, heidän panoksensa auttaa minua, ja kaikki liikkuu eteenpäin. Vesi teroittaa kiven. Tämä toimii minulle, sillä tiedän, että on olemassa muita vesipisaroita enkä ole yksin. Juuri tästä syystä haluan osallistua projektiin Initsiativa realizujema, sillä näen ihmisten reaktion. Minua inspiroi kovasti muista projekteista saatu kokemus. Minua inspiroivat tyypit, jotka tekivät Karpovkan, koska se on toteutettu juttu. He ottivat ja muuttivat todellisuutta. Sen voi tuntea, se tuo hyvää, se on kouriintuntuvaa... Samanlaisia ovat esimerkiksi Spasibo-kaupat. Näin miten vaimoni teki sen, näen, kuinka hanke kasvaa pikku hiljaa ja muuttuu, kuinka kirpputoriostamisen kulttuuri kasvaa ja siitä tulee normi, miten monet ihmiset antavat tavaroitaan kirpputoreille ja ostavat niitä. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Kerro tarkemmin tästä hankkeesta.
Ilja: Projekti on luotu siksi, että voisimme kertoa tuntemieni aktivistien tarinan ja että meitä olisi enemmän. Tiedon kansantajuistaminen hälventää monia järjestelmään kohdistuvia pelkoja. Monet tekevät hankkeita, eikä se uhkaa niitä mitenkään, minä mukaan lukien. Minä olen vain ymmärtänyt sen tosiasian, että järjestelmä on hidas, niin paremman kuin huonommankin suuntaan. Jokainen, joka näkee tämän penkin miettii, että jos se kerran on täällä, joku on antanut sille luvan. Sellaisen on vaikeampaa ottaa penkki pois, sillä ei ole selvää, mitä siitä seuraa. Hänet, joka ottaa penkin pois, löydetään varmasti... Tehtäväni on antaa ihmisten ymmärtää, että heillä on oikeus tehdä tätä.