top of page

Vaikuttaja Espoosta: jokainen osaltaan voi viedä maailmaa parempaan suuntaan

Päivitetty: 25. huhtik. 2023

Haastattelimme Pia Vaqueria siitä, miten hän toteuttaa ekologisia arvoja jokapäiväisessä elämässään. Pia asuu perheineen Espoossa, työskentelee markkinakonsulttina sekä on asettunut ehdolle 2021 kuntavaaleissa. Haastattelussa keskustelimme erityisesti siitä, mikä motivoi Piaa tekemään ekologisia valintoja ja millaisia haasteita hän on kohdannut muuttaessaan tapojaan ekologisemmiksi.



Miten kiinnostuit ekologisesta elämäntavasta ja kiertotaloudesta?


Olen oppinut lapsuudenkodistani mentaliteetin, jonka mukaan mitään ei saisi heittää hukkaan. Uskon sen tulevan äidiltäni ja hänen äidiltään, jotka ovat joutuneet olemaan säästäväisiä sodan jälkeen. Olen myös sellainen ihminen, että olen aina halunnut asioilla olevan merkitystä, enkä tahdo ympärilleni ‘turhaa’. Varsinainen kiinnostus ekologisuuteen heräsi joitain vuosia sitten osittain ammattini kautta, kun opiskelin palvelumuotoilua, jonka kautta kiinnostuin kiertotalousmuotoilusta. Haluan toteuttaa ekologisia arvoja myös ammatissani ja pyrkiä vaikuttamaan kansalaisena, enkä ainoastaan kuluttajana. Tästä syystä lähdin myös ehdolle kunnanvaltuustoon.


Haluan pyrkiä vaikuttamaan kansalaisena, enkä ainoastaan kuluttajana.


Millaisia kestäviä ja kiertotaloutta tukevia valintoja teet arjessasi?


Ostan tavaroita käytettynä ja myyn tarpeettomat asiat eteenpäin, tai annan lähetyskirpputoreille. Saatan välillä myös ostaa tarpeen mukaan uusia tuotteita ekologisilta brändeiltä. Yritän myös keksiä vanhoille tavaroille uusia käyttötarkoituksia; olen esimerkiksi tehnyt vanhoista kalentereista kortteja ja hyödyntänyt kirjekuoria lasten piirustuspaperina. Pyrin ostamisen sijaan vuokraamaan, vähän aikaa sitten vuokrasin esimerkiksi terassipesurin, mikä oli paljon järkevämpää ostamisen sijaan. Vältämme kertakäyttöisiä tuotteita ja käytämme esimerkiksi kestokauppakasseja ja hedelmäpusseja. Olen vähentänyt kemikaalien käyttöä ja siivotessa käytän muun muassa sitruunaa, soodaa ja etikkaa. Pyrin myös pihamme osalta tukemaan luonnon biodiversiteettiä, tekemällä sinne hyönteishotellin ja huomioimalla ympäröivän luonnon. Kuljen paljon polkupyörällä ja pyrin vähentämään auton käyttöä perheessämme. Säästämme energiaa esimerkiksi ruokaa laittaessa ja pyykätessä.





Mikä on ollut vaikeaa?


Mielestäni kestävä kuluttaminen on edelleen vaikeaa ja kuluttajat tarvitsevat enemmän infoa tuotteiden hiilijalanjäljestä ja vastuullisuudesta esimerkiksi sertifikaattien muodossa, sillä omien valintojen vaikutuksia on todella vaikea arvioida. Toivoisin myös enemmän tuotteita, joissa olisi vähemmän pakkausmateriaaleja ja muovia. Välillä on ollut hankalaa löytää juuri silloiseen tilanteeseen sopivia vuokrauspalveluja. Yrittäessäni tehdä ekologisia valintoja, joudun myös välillä neuvottelemaan perheeni kanssa. Esimerkiksi molemmilla vanhemmilla ei ole aina yhtä paljon jaksamista lähteä vaikka kauppaan pyörällä, tai lapsille ei aina maistu kasvisvaihtoehdot.


Se, että teen parhaani vähentääkseni ympäristön kuormitusta, vähentää stressiä, jota tunnen maailman tilasta.

Mikä sinua kuitenkin motivoi tekemään kestäviä valintoja?


Ekologiset arvot ja halu tehdä oikein motivoivat minua tekemään asioita kestävämmällä tavalla. Minulla ainakin on sellainen tunne, että jotain on tehtävä ja se, että teen parhaani vähentääkseni ympäristön kuormitusta, vähentää stressiä, jota tunnen maailman tilasta. Tietysti täytyy hyväksyä, etten pysty yksin pelastamaan koko maailmaa, mutta se riittää, että jokainen osaltaan vie maailmaa parempaan suuntaan. Minua motivoi myös ammatillinen kiinnostus kestäviin valintoihin. Lisäksi äitinä haluan taata lapsilleni mahdollisimman hyvän tulevaisuuden. Uskon että monille omat lapset konkretisoivat tulevaisuuden ja tulevien sukupolvien oikeudet.


Miten mielestäsi voitaisiin siirtyä kohti kestävämpää yhteiskuntaa?


Tietoisuutta täytyisi lisätä sekä tietoa tulisi olla saatavilla yksinkertaisessa ja helpossa muodossa, silloin kun ihminen tietoa etsii tai tarvitsee. Kestävien valintojen tulisi olla halvempia ja helpompia kuin kestämättömien. Yksilöillä on myös vastuu tehdä kestäviä valintoja kuluttajina, ja he voivat vaikuttaa vielä laajemmin, jos viestivät valinnoistaan muillekin. Viestimällä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ihmiset voivat jakaa tietoa ja he viestivät asian olevan tärkeä heille. Silloin muutkin ihmiset voivat alkaa ajatella, että ehkä tämän pitäisi olla tärkeää myös minulle.


Yrityksillä on iso rooli, ja heidän tulisi myös osata viestiä kestävistä valinnoista paremmin. Yritysten tulisi myös tuottaa yhteiskunnalle etua, eikä vain palvella osakkaiden etua. Myös kaupungilla on oma roolinsa ja vaikkapa kaupunkipyörät ovat hyvä esimerkki siitä, miten voidaan tukea samalla ihmisten terveyttä ja ekologisempaa liikkumista.

bottom of page